(valvotuissa olosuhteissa tietenkin)
perjantaina
Valoja
Jos Suomen pimeydessä on jotain hyviä puolia, on se varmasti se, että erilaisten valojen käyttömahdollisuudet lisääntyvät. Jos nyt ei oteta huomioon edellisen postauksen lamppuamatöörin kertomusta, luulen silti oppineeni paljon valaisimista tänä syksynä.
Niitä voi esimerkiksi pujotella mitä ihmeellisimpiin viritelmiin.
(valvotuissa olosuhteissa tietenkin)
Tuikuista olen oppinut sen, ettei se kaikista halvin merkki ole (yllätys yllätys) se paras vaihtoehto. Tällä hetkellä käytössä on Euroshopperin 100:n kappaleen pakkaus. Normaalistihan tuikkuihin ei jää muuta kun pieni sydänlangan jämä, mutta ES:n versioissa reunuksiin jää steariinia noin 1/3 kynttilästä. Ehkäpä seuraavalla kerralla ostan paketin niitä 50 senttiä kalliimpia kynttilöitä.
(valvotuissa olosuhteissa tietenkin)
torstaina
Soft rose
Kun lamppuamatööri ostaa kiireessä lamppuja, seuraukset voivat olla mielenkiintoiset.
Citymarketin alelaatikosta löytyi vaikka minkälaisia lamppuja eurolla. Otin siitä muutamia erilaisia koriin, koska en ollut ihan varma minkälainen Ikean "hätävaravalaisimeen" sopii. Enhän tietenkään muistanut tarkistaa asiaa ennen kauppaan menoa.
Ensimmäinen lampuista oli väärän kokoinen, mutta muuten normaali.
Seuraava olikin jo astetta erikoisempi.
Laatikosta paljastui pinkki lamppu
(jonka tietysti jokainen olisi voinut ennustaa paketissa olevasta tekstistä SOFT ROSE).

Pienen järkytyksen jälkeen koitin lamppua ja sehän olikin äärimmäisen
hyvä ratkaisu! Paljon parempi kuin kolmosvaihtoehto, joka oli täysin kirkas.
Pinkki lamppu ei olekaan enää niiin pinkki, vaan tuo juuri kaivattua pehmeää valoa.
Onni onnettomuudessa, tästä edes ostankin VAIN pinkkejä lamppuja tähän hätävaravalaisimeen.
Terveisin
Lamppuamatööri, jolla on myös tuuria

(& mutta ei taitoa korjata vanhan talon kattolampputekniikkaa)
perjantaina
Home
Muutto alkaa olla kohta suoritettu. Nettikin on jo käytössä, joten muutamia kuvia uudesta asunnosta.
On niin paljon muistettavaa ja uutta hankittavaa.
Jyskistä ostettu valkoinen peili käy tähän asuntoon paremmin kuin hyvin.
Se saa nojailla seinään ilman sen kummempia kiinnityksiä.
Se saa nojailla seinään ilman sen kummempia kiinnityksiä.
Toivottavasti saan enemmän kuvia kohta, kun tavarat on paikoillaan! :)
keskiviikkona
Kiwi shake
sunnuntaina
Testing, testing
Tulipa mieleen, että omistan laatikollisen hamahelmiä. Mietin mitä niistä voisi tehdä ja päätin kokeilla pienten lasipurkkien koristelua. Tuotekehittely on selkeästi vielä kesken, mutta laitan muutamia kuvia jo nyt (yritin laittaa kuvia tekovaiheista jne, mutta Photobucket ei suostunut tämän enempää yhteistyöhön).
Ja tässä tuikkupurkkeina!
Nuo punaisen sydämen värit ei toimi kun laittaa kynttilän palamaan..
Yksivärinen on parempi kynttilän kanssa.
Jatkan kehittelyä.. Toivottavasti se Photobucketkin alkaa toimimaan!
Nuo punaisen sydämen värit ei toimi kun laittaa kynttilän palamaan..
Yksivärinen on parempi kynttilän kanssa.
Jatkan kehittelyä.. Toivottavasti se Photobucketkin alkaa toimimaan!
perjantaina
Miss Li
Tästä jos ei tule hyvälle tuulelle, niin ei sitten mistään!
(Tätä joko rakastaa tai vihaa)
Iloista perjantai-iltaa!
(Tätä joko rakastaa tai vihaa)
Iloista perjantai-iltaa!
torstaina
Lasia
Vanhat lasitavarat ovat ihania! Joskus käy tuuri ja kirpputorilta löytyy kympillä Riihimäen jäätelökulhot. Tämän onnen kohtasin muutamia vuosia sitten ja viime kesänä hairahduin laittamaan nämä jopa myyntiin. Onneksi eivät menneet kaupaksi, koska nämä taitavat olla juuri niitä edellisessä postauksessa mainitsemiani vanhoja arvokkaita tavaroita, joita ei halutessaan niin vaan saakaan takaisin.
keskiviikkona
Liikaa tavaraa
Tällä hetkellä tuntuu, että omistan liikaa tavaroita ja vaatteita, joita en oikeasti edes tarvitse.
Kaikki turha alkaa ihan ahdistaa. Siispä tehosiivous käyntiin ja kaikki vähänkin epämiellyttävä suorilla kirpputorille.
Vaatteiden kohdalla pidän sääntönä, että jos käyttöä ei ole ollut vuoteen, se saa lähteä myyntipöytään.
Tavaroiden lajittelu onkin jo vaikeampaa. Mistä tiedän etten tarvitse näitä kamoja parin vuoden päästä? Aionko sitten ostaa nämä takaisin, uusina versioina? Arvokkaiden vanhojen tavaroiden kohdalla päätös on selvä, niistä ei uskalla luopua.
(onneksi varjostimia voi vaihtaa)
Ja vielä hieman kirppareista. On ollut ikävää huomata kuinka paljon itsepalvelukirppikseltä varastetaan. Pöydältä on hävinnyt niin parin euron neuleita kuin seitsemän euron nahkalaukkukin. On se kumma jos ei pysty paria euroa hyväkuntoisesta neuleesta maksamaan, vaan otetaan riski ja varastetaan se. No, onneksi taloudelliset menetykset eivät ole olleet huimia, mutta silti se vaan vähän ärsyttää. Pääasia kuitenkin, että turhista asioista pääsee eroon. Mitä nopeammin, sitä parempi :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)